Matkailutrendit jotka määrittelevät uuden normaalin

29. marraskuuta 2020 23.47 UTC+2

Juuri kun hotellialan asiat alkoivat parantua, paljon keskusteltu ja pelätty Covid-19:n toinen aalto astui teoriasta todellisuuteen. Lisäämällä tuskaa kurjuuteen, se on horjuttanut hotellien omistajia ja saanut heidät jälleen etsimään uusia tapoja jatkaa toimintaansa.

Muutosten ja levottomuuden aikaansaama mullistus on osoittanut että on olemassa kaksi suuntausta, jotka näyttävät olevan täällä pysyäkseen. Nämä ovat pitkäaikaiset vuokra-asunnot hotelleissa, ja workcation-majoittumiset eksoottisemmissa matkailukohteissa. Katsotaanpa tarkemmin, miten hotellit muokkaavat huoneitaan ja palveluitaan löytääkseen keinon menestyä näinä vaikeina aikoina.

Pitkäaikaiset hotellimajoittumiset

Highlandin raportin mukaan pitkäaikaiset hotellimajoitukset ovat jatkaneet vahvaa kehitystä vuoden 2020 kolmannelle neljännekselle asti. Ne ovat ylittäneet useimmat muut kategoriat varausasteen suhteen, eikä merkkejä hidastumisesta näy. Siksi monet hotellit ovat alkaneet tarjota pakettitarjouksia houkutellakseen vieraita majoittumaan pidempään. Esimerkiksi Palmassa 35% hotelleista ovat sitoutuneet pysymään avoinna talvikaudella ja laskeneet kuukausikohtaisia hintoja, verrattuna yökohtaisiin hintoihin.

Kun monet vieraat etsivät taukoa Covid-elämän omituisuudesta, jotkut hotellit ovat alkaneet tarjota pidempää majoittumista vieraille, jotka etsivät breikkiä lähempänä kotia. Muissa paikoissa vieraiden on nyt halvempaa asua luksushotellissa kuin kaupunkiasunnossa!

Workcation

On aikoja, jolloin haluat vain jättää kaiken paitsi toimiston taaksesi, ja Covidin jälkeen on ollut helpompaa kuin koskaan tehdä näin. Kun työnantajat kannustavat työntekijöitä viemään töitä kotiin, monet työntekijät käyttävät hyväkseen tilaisuutta yhdistää työ ja loma, ja jotkut oleskelevat ulkomailla kuukausia kerrallaan. TUI Group kokeili ensimmäistä workcation-projektiaan Portugalin Algarvessa syyskuussa. Hotelli tarjosi palveluita aina ergonomisilla työpöydillä ja tuoleilla varustetuista hotellihuoneista, kaikenkattaviin rentoutumisohjelmiin asti. Melko loistavan alun ja hyvän palautteen jälkeen TUI on nyt ottamassa saman käyttöön useammassa verkostonsa hotellissa ja maassa.

On aikoja, jolloin haluat vain jättää kaiken paitsi toimiston taaksesi.

TUI eivät ole ainoita, jotka hyödyntävät workcation-ilmiötä. Jotkut kaupunginvaltuustot kannustavat tällaisiin aloitteisiin työskentelemällä hotellien kanssa, jotka ovat päättäneet jatkaa toimintaansa. Japanissa paikallishallinto työskentelee yritysten kanssa, jotka kannustavat aktiivisesti työntekijöitään ottamaan lomaa, kattamalla jopa joissakin tapauksissa tästä koituvat kustannukset osittain!

Kuinka ryhtyä toimiin?

  • Tee tutkimustyötä Ota selvää, onko olemassa valtion kannustimia, jotka voivat auttaa sinua pääsemään alkuun ja pyydä vihjeitä muilta yrityksiltä, jotka tekevät jotain vastaavaa alueellasi.
  • Varausjärjestelmän avulla voit luoda lisäosia varausmoottoriisi, joka kannustaa työntekijöitä harkitsemaan tilojesi käyttöä joko päivä- tai viikkokohtaisesti.
  • Harkitse piste- tai tasojärjestelmän käyttöä. Mitä enemmän he käyttävät palveluitasi ja mitä kauemmin he majoittuvat, sitä suurempi heidän alennuksensa on tai sitä enemmän bonuspisteitä he keräävät – joka kannustaa heitä palaamaan uudestaan.

Matkustushalu ei katoa. Tapa, jolla hotellit markkinoivat palveluitaan ja tavoittavat potentiaalisia asiakkaita tänä aikana on ehdottoman tärkeää.